Vixey oli puolivuotias, kun ensimmäisen kerran katsoin, ettei liiku ihan puhtaasti. Kysyin perheemme toiselta ulkoiluttajalta, oliko huomannut ontumista. Ei ollut.
Koska minulla on ehkä lievää taipumusta hysteriaan omien koirieni kohdalla, otin Vixeyn mukaan töihin ja nappasin röntgenkuvan. En nähnyt mitään kummallista, mutta äsken mainitun pienin ongelmani takia, pistin kuvat ortopedille katsottavaksi. Ihan vaan sen takia että saisin nukuttua. No, eipä hänkään mitään kovin huolestuttavaa löytänyt (lue, ei mitään ontumista selittävää, saatika ajoittaista pientä epäpuhtautta). Kuittasin ongelman revähdyksenä, popo kun ei juurikaan käytä kaikkia neljää tassua maassa päivän mittaan, vaan harrastaa jonkinlaista ilmauintia ennemmin kuin normaalia liikkumista. Siispä joku noista lattialta suoraan sohvan selkänojalle, ihan vaan koska voin, hypyistä oli luultavasti aiheuttanut jonkun pienen revähtymän. Kipulääkettä, lepoa ei neiti kuitenkaan harrastaisi ja kyllä se siitä. Muistin ehkä antaa kipulääkettä muutaman päivän ajan. Sitten unohdin koko jutun.
Kunnes pari kuukautta myöhemmin katsoin lenkillä, ettei ole totta. Ei taas.
Neuroottinen kotona varmistamaan kuitista kumpi jalka oli viimeksi ongelmana. Siinä meni yöunet. Sama takajalka. Samalla se tarkoitti, että Vixeyllä oli tiedossa uusi työkeikka. Tosin, se nyt olisi ollut tiedossa, vaikka olisi ollut toinen jalka kyseessä, mutta sama jalka, rodulle tyypillinen sairaus ja kipu keskittyi, taas kerran, lonkan alueelle. Voi luvata että vakuutin matematiikanopettajalleni aikoinaan, etten koskaan tarvitse todennäköisyysoppia mihinkään, silti hän pakotti minut sitäkin typeryyttä opiskelemaan ja ikävä kyllä, sen opin mukaan tässä oli vain yksi vaihtoehto tarjolla.
Uudet röntgenkuvat ortopedille kera viestin josta varmasti välittyi jokainen hysteerinen ajatukseni joka joskus oli aivojeni läpi mennyt. Vastauskin tuli ikävän nopeasti: kyllähän tuo todennäköistä on, mutta jos lompakkoa kestää, suositteli CT-kuvantamista että saadaan mahdollinen trauma poissuljettua, olihan kuitenkin kyseessä tuleva jalostuskoirani ja oman narttuni jälkeläinen. Olisihan se traumaperäinen muutos ollut "kiva" selitys, vaikka ei nyt toki akuuttiin tilanteeseen juurikaan vaikuttaisi. Siispä pelaamaan upporikasta tai rutiköyhää. Rahaahan se vaan olisi.
Tässä vaiheessa on pakko, taas kerran, julkisesti kiittää Vettorin Mikael Granholmia. Sen lisäksi että jaksaa kiltisti katsoa kaikenlaisia vinoja kuviani, hän järjesti kiireiseen aikatauluunsa meille CT-ajan. Ihan vaan, että saisin nukuttua jossakin vaiheessa. Ja sain jopa tulla mukaan ihailemaan kuvaamista, meillä kun ei tuollaista hienoa laitetta ole käytössä. En nyt kiusaa teitä kaikilla kuvilla, niitä on paljon, vaan kaappasin lausunnosta ne ikävimmät kohdat
Tuosta on suhteellisen helppoa nähdä, miten reisiluun päähän on syntynyt "rakkuloita". Tyly tuomio oli; muutokset tyypillisiä Legg-Calvé-Perthesin tautiin.
Kuten jo edellisessä postauksessani kerroin, taudin etiologia on tuntematon. Perinnöllisyys, trauman aiheuuttama verenkiertohäiriö ja/tai veritulppaa ehdotetaan taustasyyksi. Oli nyt syy sitten mikä vaan, koska perinnöllisyyttä ei voida poissulkea, oli täysin selvää, ettei Ginnyä tai Vixeytä tultaisi jatkossa käyttämään jalostukseen. Tiesin sen jo ennen kuin ilmoitin Ginnyn toiselle omistajalle ikävän uutisen.
Se olikin sitten ainut selvä asia. Maailmani oli juuri tehnyt pienen kuperkeikan ja oli aika alkaa miettiä miten tämä katastrofi hoidettaisiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti